30.8.2010

Slaalom-takki

Joko opettajat ovat alkaneet antaa vähemmän läksyjä tai olen oppinut tekemään ne nopeammin, mutta viime aikoina iltaisin on jäänyt ihan kivasti omaa aikaa. Senpä takia täälläkin on taas jotain sisältöä.

Shalom Cardigan ihanasta leijonankeltaisesta Novita Temmosta tehtynä. Lankaa meni hieman kolmatta kerää, niin kuin olin ajatellutkin eli jonkin sortin pipon siitä jämästä vaikka saisi. Puikkoina käytin 7 millisiä pyöröjä. Napin suhteen täytyi käyttää hieman aivosoluja, koska nappivarastoni käsittää suurinpiirtein 20 pientä ja keskenään erilaista nappia. Tuon ison olin ostanut jo pari vuotta sitten yhteen toiseen villatakkiin, jonka kiinnitykseen päätin sittenkin käyttää solkea, joten nappi jäi käsityökorin pohjalle pyörimään, mistä se sitten jonkin aikaa kestäneen kaivelun ja muutaman "aijaa tällasenkinko mä oon tehny" -jälkeen löytyi.
Vaikka ohje olikin kiva, kun yhden neulotun kappaleen jälkeen oli koko takki jo valmiina, niin minulla oli jostain syystä suunnattomia vaikeuksia saada silmukkamäärät täsmäämään. Kaikilla kolmella lisäyskerroksella ohjeenmukaiset lisäykset eivät osuneet oikeilla kohdille ja silmukoita oli aina liian vähän ohjeessa ilmoitettuun nähden. Niinpä sitten seuraavalla kerroksella lisäilin vähän omiani, että sain oikean määrän silmukoita puikoille. Kun sitten tuli kerros, jolla pääteltiin hihansuut, oli silmukoita yllättäen reilu parikymmentä liikaa. Ihme homma, kun joka kerroksella olin kuitenkin tarkistanut, että en ollut luonut silmukoita esimerkiksi kymmentä liikaa... No, päättelin sitten hihojen kohdalla vain vähän enemmän silmukoita, jotta loppuneuleessa silmukkamäärä olisi oikea. Ylimääräinen tila yläkaarokkeessakaan ei haittaa, kun koko 32' ei ihan ole minun kokoni normaalisti :D

Loppujen lopuksi hiha-aukot olivat kuitenkin vähän turhan laajat, joten ompelin niitä hieman kiinni etukappaleen puolelta. Sauma erottuu vähän, mutta ei mitenkään pahasti. Kaikenkaikkiaan ihana takki ja ilmeisesti onnistunut myös suuren yleisön mielestä, koska keräsin sillä kivasti kehuja koulussa tänään :)

2 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Ihanan värinen!
Minäkin haluan talveksi lyhythihaisen neuletakin. Pitäisi vain valita sopiva malli ja lanka.

Riikka kirjoitti...

Tosi hyvältä näyttää ja tosiaan ihan oikean kokoiselta! =) Itsekin tein tuon viime talvena (muistaakseni) ja mulla tuli kans hihasuista aika isot. Pitäispä tosiaan kattoo jos vähän pienentäis.. Ihana väri, yksi suosikeistani! Tosi syksyinen.