28.9.2010

Jaloille lämmikettä

Koeviikko on meneillään, joten kauheasti ei ole aikaa neuloa eikä blogata, mutta huomenna ei koetta onneksi ole, joten päivitystä pukkaa.
Joulahjakausi pitäisi saada kohta käyntiin, mutta sitä ennen ajattelin neuloskella alta pois muutaman keskeneräisen työn. Ekana valmistuivat Serpentes-sukat, jotka olivat olleet työn alla jo kesästä lähtien. Lankana käytin SNY:n lähettämää Fabelia, jonka värityksen takia nimesin sukat Mustikkapiirakoiksi. Puikot 2,5 mm ja langan kulutus vähän vajaa kaksi kerää.
Malli oli tosi kiva, vaikka nämä sisätilakuvat eivät sille oikeutta teekkään. Palmikon kaikki silmukat neulotaan kiertäen oikein, mikä saa ne tehokkaasti nousemaan esille kirjavasta pinnasta. Lisäksi kärjestä aloitetut sukat ovat aina kivoja :) Niiden istuvuus on kantapään osalta usein miljoona kertaa parempi kuin ylhäältä alas tehtyjen. Kerrankin onnistuin tekemään juuri sopivan kokoiset sukat. Toivotaan, että nämäkin eivät venähdä käytössä...
Vuosi sitten aloittamani vauvan tossut kulkivat vihdoin myös tiensä päähän. Silloin neuloin toisen tossuista ja viime viikonloppuna toisen. Lankojen päättelyyn ja nappien ompeluun meni varmaan yhtä paljon aikaa kuin neulomiseen... Ohje on nimeltään Saartje's Bootees ja se on kieltämättä hyvin kirjoitettu ja siinä on ohjeet pääteltävien langanpäiden minimoimiseksi, mutta minun paksu kalloni ei hyvällä tahdollakaan ymmärtänyt sitä, joten ei kurkita tuonne sisäpuolelle liikaa, jooko? Lanka oli sattumalta ihan ohjeen mukaista, koska Ene's Scarfista minulle jäi vajaa puolikas kerä Rowan Cashcottonia ja halusin tuhota sen johonkin. Näihin tossuihin se kuluikin juuri somasti, koska nappien kiinnityksen jälkeen ei jäänyt kuin lyhyitä langanpäitä yli. Ja onhan ne nyt aika lutuset!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi ku söpöt noi vauvan sukat!!! :)) aivan suolset ♥

Jossu

hanna_h kirjoitti...

Hei,
löysin blogiisi vasta nyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :) Ihania neuleita, menit heti lukulistalleni!

Kaisa kirjoitti...

Kiitos tossuista! Ovat nyt juuri sopivat vauvalle. Vauva on niin kova sätkimään ja potkimaan, että mitkään tossut, sukat, myssyt tai lapaset eivät tahdo pysyä menossa mukana :)