18.9.2012

Asiaa!

Pitkästä aikaa on valmista kamaa ja kivaa kamaa onkin! Photobucket yrittää pikkuisen vastustaa kuvien kanssa, joten katotaan mitä tästä tulee...
D-neuleeni Darrin ehti olla työn alla reilut pari kuukautta ja sai kunnian olla ensimmäinen uudessa kodissa valmistunut työ. Itse itsensä kuvaaminen ei sitten ollutkaan niin iisiä, joten nämä kuvat on otettu tutussa ja turvallisessa kotipihassa, jossa oli mukava päästä käymään taas. Takin tein koon D (eli 36) mukaan. Lankana oli Novita Wool, jota kulutin tasan 8 kerää tekemällä vyöstä pikkuisen ohjeessa sanottua pidemmän. Puikoista en ole ihan satavarma, sillä Ravelryssä lukee 3,0 milliä, mutta muistaakseni vaihdoin isompiin puikkoihin, jotta pinta ei olisi ihan peltiä.
Takkiin tein jonkin verran omia modauksia rakenteeseen. Neuloin sen yhtenä kappaleena kainaloihin asti. Mallissa tehtään T-hihat luomalla uusia silmukoita molempien hihojen "pohjiksi". Minä loin silmukat etukappaleiden yhteydessä apulangalle ja neuloin siitä ylöspäin normaalisti. Takakappaleen kaveriksi purin apulangan ja poimin hihasilmukat siitä. Lopputulos on tajuttoman siisti! Toisen olkapään silmukoin yhteen. Tai siis, en osaa yhtään silmukoida oikeasti, mutta käytän tätä valesilmukointitapaa.
Toisen olan nappilistoineen tein ihan ohjeen mukaan, joskin lopuksi kiinnitin alemman kappaleen kiinni nappilistan joustimeen, sillä pelkät napit eivät olisi riittäneet kannattelemaan takin painoa siististi. Pääntien reunuksen neuloin suoraan kiinni kappaleisiin ja valesilmukoin sen puoliskot kiinni toisiinsa niskassa. Uskomattoman siisti lopputulos!
Kastelu ja muotoonsa kuivaaminen kestivät tuskatuttuvan kauan, mutta lopulta takin pystyi pukemaan päälle. Pinta muuttui sileämmäksi ja jotenkin viileän tuntuiseksi kastelussa, mutta yhtä kaikki takki on hihattomanakin todella lämmin! Jonkin verran takki taisi päästä venahtamaan, sillä pituutta on enemmän kuin mielestäni mittailujen mukaan olin neulonut ja leveydestä tuntuu kadonneen jokunen sentti. Tuollaisen auki pysyvän takin pitäminen vaatii totuttelua, mutta kunhan tänne etelän lämpöönkin saadaan syksy, niin tästä tulee suosikkineule!
Samalla petroolilla linjalla jatkettiin, kun tuli vuoroon toteuttaa äidin tiskirättitoive. 28 grammaa Hjertegarnin Blend Bamboota, 3-millinen virkkuukoukku ja jumiutuneet hartiat muodostivat yhteistyössä omaa World Design Capital -luokkaa olevan tiskirätin. Koska pinnasta tuli nättiä, niin tässä pikaohje:

Virkkaa neljällä jaollinen määrä ketjusilmukoita + 5 kjs.
Virkkaa 3 kerrosta kiinteitä silmukoita etu- ja takareunasta virkaten
1. krs: 1 kjs, 1 ks, *1 ks, 1kjs, hyppää yhden silmukan yli, 2 ks*, toista ** kerroksen loppuun
2. krs: 1kjs, 1 ks jokaiseen kerroksen silmukkaan, ketjusilmukoihin on helpompi virkata vain etureunasta
3. krs: 1 kjs, 1 ks, *1 ks, 1 ks alemmassa kerroksessa olevaan aukkoon, 1 ks, 1kjs, hyppää yhden silmukan yli*, toista **,  1 ks, 1 ks alemmassa kerroksessa olevaan aukkoon, 2 ks
4. krs: 1kjs, 1 ks jokaiseen kerroksen silmukkaan, ketjusilmukoihin on helpompi virkata vain etureunasta
5. krs: 1 kjs,  1 ks, *1 ks, 1kjs, hyppää yhden silmukan yli, 1 ks, 1 ks alemmassa kerroksessa olevaan aukkoon*, toista **, 1 ks, 1kjs, hyppää yhden silmukan yli, 2 ks
Toista kerroksia 2-5 kunnes rätti on muutamaa kerrosta vaille neliö.
Virkkaa 2 kerrosta kiinteitä silmukoita etu- ja takareunasta virkaten, virkkaa noin 25 kjs pitkä ripustuslenkki ja vielä yksi kerros kiinteitä silmukoita.
Ylemmässä kuvassa on työn nurja puoli, josta tulikin sattumalta nätimpi kuin oikea puoli, joka näkyy tässä kuvassa poikittain. 4 uudelleenlatausta sikahitaalla nettiyhteydellä sai minut siihen tulokseen, että lukijani ovat ehkä kykyneviä kääntämään päätään oikealle. Kuljetin tätä rattiä laukussa mukana ja virkkasin sitä vain istuessani salissa ennen luennon alkamista ja yhdellä tosi tylsällä aineinfotunnilla. Silti useampi ihminen on jo tullut sanomaan "Hei, sä oot se joka aina virkkaa siellä luennoilla!" Myöskään itsetehdyn tiskirätin tärkeys ei ollut kaikille kanssaopiskelijoille ihan itsestään selvää :D Koska käsityöaikaa on ollut viime aikoina lähes ahdistavan vähän, niin nimeän tämän Luentorätiksi, joten L-kirjaimesta ei tarvi enää huolehtia.

Viikonloppuisessa kotona käynnissä oli sekin hyvä puoli perheen ja kavereiden näkemisen lisäksi, että sain vihdoin haltuuni tiinaniit:in pitämän blogiarvonnan voiton! Karkki on aina hyvää, varsinkin hyvä karkki. Kiitos vielä paljon!

6 kommenttia:

Sanna kirjoitti...

Upea takki! Erityisesti tykkään takin väristä ja olkapään napeista.

Kaisa kirjoitti...

Kaunis takki! Kiva yksityiskohta nuo napit tuossa olkapäällä.

Effi kirjoitti...

Tuo on kyllä hieno! Kuulosti kätevältä miten olit keksinyt tehdä hihan, pitääpä laittaa korvantaakse:)

Emma kirjoitti...

Tätähän sie neuloit sillon kesällä? Siitä tuli mainio, onnistuneet modailut!

riikka kirjoitti...

Tosi hieno takki, ihana väri =)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin pyyhkii tiskirätillä. Sopivan rouhea pinta, niin että pienet kököt irtoavat pinnoilta helposti. <:3